Orrainpolku
Tein äitini kanssa retken Savitaipaleella sijaitsevalle 10 kilometrin pituiselle Orrainpolulle. Sen puolivälissä on korkea kallio, jolta on komea näkymä kapealle salmelle. Lisäksi kiipesimme Kouvolassa olevalle Tolskanvuorelle, jonka ohi olimme pari kertaa ajaneet ja ajatelleet että se pitää joskus valloittaa.
Kuvat aukeavat isommiksi klikkaamalla.
Julkaistu .
Menomatka
Matkalla oli pakko pysähtyä uudestaan Rantinhovissa, koska viimeksi en kehdannut käydä helikopterin sisällä.
En tiedä olisiko siellä varsinaisesti saanut käydä, mutta ikkuna oli valmiiksi auki enkä tehnyt pahojani. Tässä istun lentäjän paikalla, kuva on äitini ottama.
Nappeja ja vipuja. Paljon nappeja ja vipuja.
Seuraavaksi pysähdyimme aamu-uinnille Kinkjärvessä (äidilleni se oli jo päivän toinen uinti).
Sieltä lähdettyämme huomasin että edellisellä retkellä kartalta bongaamani Maijärvi oli ihan vieressä.
Pidän järven nimestä (osin siksi että japanin naisennimi 舞 Mai ’tanssi’ on yksi kauneimmista tietämistäni nimistä).
Olin myös huomannut, että järveen työntyy niemi nimeltä Susiniemi, ja koska susi on minulle eräänlainen voimaeläin, oli jo ihan pakko käydä katsomassa järveä.
Rantaa kohti kulki kärrypolku, joka kuitenkin kohta muuttui vähän hankalakulkuiseksi metsäkoneen uraksi. Rannassa näytti tältä.
Susiniemi on järven toisella puolella kuvassa vasemmalla näkyvän niemen takana. Uimaan tästä ei päässyt.
Polun varrella oli tällainen iso kivi, josta tuli vähän mieleen hautamuistomerkki.
Vitsailin että voisi kiinnittää kiveen laatan, jossa lukee ”Tässä lepää Mai Orraintytär”.
Tulevien sukupolvien nimistötutkijat saisivat selityksen alueen jännille paikannimille.
Orrainpolku
Jätimme auton Orrainpolun pysäköintialueelle ja lähdimme kiertämään polkua vastapäivään. Kohta vastaan tuli Onkilammen laavu, jossa pääsi taas uimaan.
Maariankämmekkä (Dactylorhiza maculata subsp. maculata).
Erilaisia sinisiipiä. Toisessa kuvassa mahdollisesti hopeasinisiipinaaras (Polyommatus amandus).
Kahdessa viimeisessä kuvassa sama yksilö, oletettavasti kangassinisiipi (Plebejus argus).
Viimeisessä kuvassa mukana myös ohi lentänyt kukkakärpänen.
Vähän kauempana puun oksilla oli nuoria lintuja. Toisessa kuvassa kirjosieppo (Ficedula hypoleuca), joka toi poikaselleen ruokaa.
Polunvarren maastoa. Metsä oli mukavaa, ja matkalla oli myös suoreunainen lampi. Söimme mustikoita välipalaksi.
Näkymä Luotolahdenkapian laavun laiturilta. Minulla on taipumusta saada horisontti vinoon, enkä viitsinyt korjata sitä.
Kävin huvikseni tässäkin uimassa, joten nyt olin äitini kanssa tasoissa, kummallakin kolme uintikertaa.
Iso taulakääpä (Fomes fomentarius). Mittakaavana käteni, jonka pikkusormen ja peukalon väli on noin 20 cm.
Kivilaakasammal (Plagiothecium denticulatum). Sillä on hienon näköinen kasvutapa.
Näkymä Luotolahdenvuorelta. Polun korkein kohta on noin 44 metriä järven pintaa korkeammalla.
Toisen kuvan keskustan tienoilla oleva pieni valkoinen täplä on vastarannalla olevan mökin joutsenen muotoinen uimalelu, joka vähän pilasi tunnelmaa.
Kalliokohokki (Atocion rupestre) kasvupaikkoineen. Toisen kuvan kasvi tosin ei ollut samassa kohdassa.
Polku jatkui jyrkänteen reunaa pitkin. Tässä näkymä toisesta kohtaa.
Komea ryhmä palleroporonjäkälää (Cladonia stellaris) kasvoi jyrkänteellä.
Aurinko välkehti veden pinnasta kaukana alhaalla.
Luotolahdenkapian eteläpää. Sieltä pääsee Kuolimon isoille selille.
Kun jatkoimme matkaa, tulimme kohta risteykseen, josta oli viitta partiolaisten majalle. Lähdimme katsomaan millainen se on.
Löytyi pieni puumökki, jonka ovessa oli hieno hevosenkengästä tehty kahva. Kokeilin ovea, ja se aukesi.
Kurkkasimme arasti sisään, mutta siellä olikin lappu jonka mukaan mökki on kaikille retkeilijöille avoin.
Laitoimme nimemme vieraskirjaan. Minä kävin kokeilemassa nukkumaparvenkin. Oli ensimmäinen kerta kun näimme kamiinan, joka ei tarvitse muuria.
Polun varrella oli hienoja juuria.
Kun palasimme autolle, halusimme päästä taas uimaan. Edestakainen kävely Onkilammelle ei houkutellut, joten ajoimme autolla Onkilammen laavun pysäköintialueelle. Tämä oli siis jo neljäs uintikerta. Jälkikäteen ajatellen olisi kannattanut joko kiertää polku myötäpäivään tai jättää auto alun perinkin Onkilammelle.
Onkilammella keräsimme joitakin vielä vähän raakoja lakkoja ja veimme ne kotiin kypsymään. Tässä omani kotona juuri ennen kuin söin ne.
Välietappeja
Olin nähnyt kartassa hiekkakuopan Orrainpolun pysäköintialuetta vastapäätä. Kävimme vilkaisemassa sitä, mutta siellä tajusin ettei karttamerkki ollutkaan hiekkakuoppa vaan louhos.
Hieno kulmikas kivi. Kallion päällä oli kivi, joka näytti polvillaan olevalta ihmiseltä.
Edellisellä retkellämme olimme ajaneet pysähtymättä Partakosken ohi Kärnäkosken linnoitukselle. Nyt pysähdyimme tässäkin.
Joen suulla on pieni saari ja tien vierellä hieno hirsimökki.
Tolskanvuori
Tämä kallio sijaitsee Kouvolassa 369-tien varrella Verlasta suoraan etelään.
Se on niin hieno, että pakko sinne oli päästä kiipeämään (vaikka eihän sitä sieltä ylhäältä näe).
Kävelimme vähän matkaa tietä pitkin ja lähdimme kiipeämään heti kun rinne loiveni tarpeeksi.
Paikka osoittautui silti vähän hankalaksi, varsinkin kun rinteessä oli rapakivestä rapautunutta moroa, joka liukui jalan alla.
Toisessa kuvassa iso rapakivijärkäle.
Kallion laella oli helppokulkuista ja miellyttävän näköistä metsää.
Näkymä jyrkänteen reunalta. Korkeutta oli vaikea hahmottaa, koska ihan reunalle ei viitsinyt mennä.
Takaisin tulimme kallion pohjoispuolelta. Siellä oli aika tiheää puutaimikkoa, mutta siinä vaiheessa kun tajusi ettei kulku helpotu, ei enää viitsinyt kääntyä takaisinkaan.
Pääsi sieltä loppujen lopuksi suhteellisen vaivattomasti, ja päädyimme tälle kärrypolulle, joka johti sille tielle, jonka risteyksessä automme oli.
Tässä vielä kalliota autoa kohti kävellessämme. Siinä oli hienoja rakoja ja koloja.
Myllykoski
Myllykoski on Tolskanvuorelta pari kilometriä länteen. Pysähdyimme katsomaan millainen paikka se on.
Tässä on arvatenkin ollut myllyn rakenteita.
Paluumatka
Vielä oli päästävä viidennen kerran uimaan, varsinkin kun kumpikin oli nähnyt ihollaan kävelevän punkin. Toivoimme, että vesi karkottaisi mahdolliset muutkin punkit, jotka eivät olleet vielä pureutuneet kiinni. Pysähdyimme siis Uimilan uimarannalle Rihuntiellä.
Kuvittelimme jo pääsevämme kotiin asti ilman enempiä pysähdyksiä, mutta kun vastaan tuli upea kukkaniitty, piti pysähtyä sitä ihailemaan.
46-tie on remontissa, ja tässäkin kohtaa maata oli myllätty, mikä oli kai saanut kasvit innostumaan.
Kuvissa parhaiten nähtävillä tummatulikukka (Verbascum nigrum), keltakannusruoho (Linaria vulgaris),
palomaitohorsma (Chamaenerion angustifolium), nurmipuntarpää (Alopecurus pratensis), hiirenvirna (Vicia cracca),
ruusuruoho (Knautia arvensis), isonokkonen (Urtica dioica), kirjopillike (Galeopsis speciosa),
mesiangervo (Filipendula ulmaria) ja lehtovuohenputki (Aegopodium podagraria). Monia muitakin lajeja siellä oli.