Talkoot Vallisaaressa

Tiistaina 21.4.2015 vietimme yhden työpäivän Vallisaaressa, jossa kävimme viime syksynä työhyvinvointiretkellä. Raivasimme puustoa ja keräsimme roskia. Kartalla olevista paikkamerkeistä on selitykset ja kuvia alempana.
Kuvat aukeavat isommiksi klikkaamalla.

Kuvat

1
Saavuimme torpedolaituriksi kutsutulle laiturille kaupungin veneellä. Varusteet olivat kahden mönkijän peräkärryissä. Toisessa kuvassa näkyy Kuninkaansaareen johtava kapea kannas.

2
Minun ryhmäni raivasi Kuninkaansaaressa sijaitsevan uimarannan. Minä kahlasin roskat pois vedestä, haravoin rantaa ja kasasin kaadettuja puunvesoja.

3
Teimme töitä vain aamupäivän ja ruokatauon jälkeen tutustuimme saareen. Kuvissa saaren makean veden lampi ja koivun oksistoa.

4
Olin ottamassa vallin päältä kuvaa Suomenlinnasta juuri kun työkaverini käveli ohi. Ihan hyvä kuva siitä silti tuli. Pääsimme käymään ammusvarastossa, joka oli hienosti muurattu.


5
Aleksanterin patterille emme tällä kertaa päässeet, koska siellä on huuhkajan pesä. Saari aukeaa yleisölle ensi vuonna, joten Metsähallitus aikoo rakentaa tekopesiä ja toivoo, että huuhkaja suostuu tästedes pesimään muualla kuin saaren päänähtävyydellä.

 
Saarta kiertäessämme näimme seitsemän sammakkoa ja kuulimme harmaapäätikan. Meressä oli harmaahylje, mutta itse näin sen vain vilaukselta.

 
Paluumatkalla olin juuri ajanut mönkijän ulos veneestä ja olin lähtemässä kohti tukikohtaa, kun siitä loppui bensa. Onneksi muut olivat vielä lähellä bensakanisterin kanssa.