Olin lukenut artikkelin Merenkurkun maankohoamisalueista, ja halusin käydä katsomassa niitä.
Ajattelin että samalla vaivalla voi tehdä pidemmänkin reissun, joten päätin vuokrata auton viikoksi. Ensin kävin Hattulan Lepaalla, jossa opiskelin maisemasuunnittelua.
Olen käynyt siellä joka kesä siitä lähtien. Viikonlopuksi minä ja siskoni menimme Heinolaan äitimme luo. Sen jälkeen lähdin varsinaiselle retkelleni.
Kävin rannikon lisäksi kahdessa kansallispuistossa niin, että kussakin kohteessa vietin yhden päivän. Tässä on matkapäiväkirja koko reissulta.
En erityisemmin pidä ajamisesta. Työssäni ajan vain kaupunkiympäristössä, joten tottuminen pitkästä aikaa maantieajoon vei jonkin aikaa.
En vieläkään nauttinut siitä, mutta ei se mitenkään vastenmielistäkään ollut. Pidin kirjaa ajamistani kilometrimääristä, ja ne näkyvät päiväkirjan vasemmassa sarakkeessa.
Kuvat aukeavat isommiksi klikkaamalla.
Julkaistu .
Lepaa, 26.6.
0
Aamukahdeksalta kävin hakemassa auton vuokraamosta ja lähdin ajamaan.
119
Lepaalla tapasin työharjoittelujeni aikaisen työkaverini, ja juttelimme kaikenlaista. Kiertelin koulun puistossa ja kävin uimassa Lepaanvirrassa, kuten joka kerta Lepaalla käydessäni.
Koko ajan oli ollut aurinkoista, mutta heti kun lähdin Heinolaa kohti, alkoi sataa. Olin päättänyt käydä matkalla Aulangon näkötornissa, joten ajoin parkkipaikalle ja odotin, taukoaisiko sade.
Kun satoi enää ripotellen, lähdin näkötornille. Edellisellä kerralla minulla kesti korkean paikan kammoni vuoksi tosi kauan päästä näköalatasanteen reunalle, mutta nyt se sujui ihan helposti.
Sieltä oli hieno näkymä alas sateiseen ja sumuiseen maisemaan.
258
Illansuussa saavuin Heinolaan. Matkalla satoi välillä rankasti.
Heinola, 27.–28.6.
Heinolassa oli hyvä sää. Teimme metsäretkiä ja näimme eläimiä ja kasveja. Syyläjuurta ja idänkeulankärkeä en ollut aiemmin nähnyt.
Härkälintu (Podiceps grisegena) Ruotsalaisessa.
Syyläjuuri (Scrophularia nodosa).
Nokkosen kukkia (Urtica dioica) ja idänkeulankärki (Oxytropis campestris).
Kurikka ja Mustasaari, 29.6.
258
Lähdin aamukahdeksalta kohti Mustasaarta. Halusin käydä matkan varrella Kurikassa, koska äitini puolen suku on sieltä kotoisin enkä ollut koskaan käynyt siellä.
591
Kurikassa klo 13.30. Ostin postikortin ja lähetin sen äidille. Kävin katsomassa Kurikan kirkkoa ja hautausmaata. Hautakivissä näkyi tuttuja sukunimiä.
Kyrönjoessa on hyljepatsas.
Kurikan asemalla ei enää kulje henkilöliikennettä, mutta tavarajunia radalla kulkee. Asemalla on vanha höyryveturi. Asemarakennus toimii nykyään ravintolana, ja sen edessä on Hirviheikki-niminen patsas.
Perimätiedon mukaan Kurikan ensimmäinen asukas oli Heikki, joka tuli alueelle hirveä jahdatessaan.
Klo 15.15 lähdin taas jatkamaan matkaa.
707
Klo 17.10 olin Mustasaaren Björkön saarella Svedjehamnin kylässä. Lähdin kiertämään neljän kilometrin pituista luontopolkua, jonka varrella on näkötorni.
Maastossa kasvoi tyrnin taimia (Hippophae rhamnoides) ja ruohokanukkaa (Cornus suecica). Kumpaakaan en ollut ennen nähnyt luonnossa, tyrniä kyllä koristekasvina.
Saltkaretin näkötorni ja sen lähellä olevaa maastoa. Katajat olivat matalia pensaita.
Näkötornista oli upea näköala maankohoamisen merestä nostamille saarille.
Hanhenpaju (Salix repens).
Maariankämmekkä (Dactylorhiza maculata) ja valkolehdokki (Platanthera bifolia).
Laulujoutsenpariskunta (Cygnus cygnus).
Rantaniittyä pidetään yllä antamalla ylämaankarjan laiduntaa siinä. Björkön muinaismuistoyhdistys on kunnostanut myös vanhat aitat ja venevajat.
Vuonna 1617 Kustaa II Aadolf myönsi Björkön asukkaille verohelpotuksia ja vapauden sotapalvelusta siitä hyvästä, että asukkaiden vastuulla oli kuljettaa matkustajia ja postia Merenkurkun yli.
Muistomerkki on pystytetty esi-isien ahkeruuden kunniaksi paikalle, jossa veneitä ja varusteita säilytettiin.
Toinen muistomerkki on pystytetty paikalle, jolta Venäjän armeija aloitti sotaretkensä Merenkurkun yli vuonna 1809. Joukon komentajana toimi kenraaliluutnantti Michael Barclay de Tolly.
Moni sotilas kuoli matkalla Ruotsiin jäätyneen meren yli, mutta Barclay de Tolly sai valloitettua Uumajan. Hänet ylennettiin kenraaliksi ja nimitettiin Suomen kenraalikuvernööriksi.
Nurmitatar (Bistorta vivipara). Tähkän yläosassa on valkoisia kukkia ja alaosassa punertavia itusilmuja, jotka putoavat maahan ja kasvavat emonsa klooneiksi.
Tieteellisen nimen lajiosa vivipara (’elävänä synnyttävä’) viittaa itusilmuihin.
Tein sen virheen, että lähdin kiertämään polkua lyhythihaisessa paidassa. Viime vuosina olen saanut aika ison reaktion hyttysenpistoista, ja polun varrella hyttysiä oli paljon.
Onneksi paukamat laskivat illan ja yön aikana. Retken muina päivinä olinkin sitten koko ajan pitkähihaisessa.
707
Luontopolulta palattuani päätin lähteä ajamaan jo valmiiksi vähän matkaa Saarijärveä kohti.
768
Laihialla pysähdyin kuvaamaan peltojen takana siintäviä tuulivoimaloita.
Voimalat sijaitsevat Vähänkyrön Torkkolassa viiden kilometrin päässä kuvauspaikasta, ja ne vihittiin käyttöön 28.5. tänä vuonna.
795
Klo 21.05 pysäköin autoni levähdyspaikalle valtatie 18:n varrelle Isossakyrössä. Paikalle saapui myös asuntoauto jossa oli mies, poika ja pieni koira. Pystytin teltan levähdysalueen viereiselle mäntyiselle kalliolle.
Hyttyset eivät telttaan päässeet, mutta polttiaiset ovat niin pieniä, että tulivat hyttysverkon läpi. Onneksi ne pureskelivat minua vain illalla ja jättivät yöllä rauhaan.
Pyhä-Häkin kansallispuisto, 30.6.
795
Yöllä ripotteli ja maasto oli aamulla märkää. Pääsin lähtemään puoli kymmeneltä.
967
Puolenpäivän jälkeen olin Saarijärvellä ja ostin eväät.
990
Pyhä-Häkissä olin klo 13.35. Matkan varrella oli välillä satanut, ja sääennusteen mukaan sade jatkuisi iltaan asti.
Kun lähdin parkkipaikalta metsään, oli aurinkoista, ja toivoin että ennuste olisi väärässä.
”Uusi iso puu”. Mänty alkoi kasvaa vuonna 1641 ja on nyt 24,5 m korkea ja ympärysmitaltaan 220 cm.
Kuvioita puiden rungoissa.
”Vanha iso puu”. Tämä mänty alkoi kasvaa vuonna 1518 ja saavutti 26 m pituuden ja 288 cm ympärysmitan. Vuonna 2004 se kuitenkin kuoli ja luovutti puiston suurimman puun tittelin Uudelle isolle puulle.
Tätä puuta kuvatessa oli jo alkanut sataa, ja sadetta jatkuikin sitten iltaan asti. Aina välillä se taukosi, joten ihan koko aikaa ei tarvinnut sadevaatteissa hikoilla.
Tämän puun isoine pahkoineen muistin siltä kerralta, kun lapsena kävin edellisen kerran Pyhä-Häkissä.
Tämä ei ole vuoripuro vaan polku.
Tässä kohtaa olin sateeseen jo vähän kyllästynyt, mutta toisaalta olin myös alkanut tottua ajatukseen, että luonnossa voi kulkea sateellakin.
Pidin näitä oransseja runkoja niin kauniina, että juuri sillä hetkellä sade ei haitannut ollenkaan. Oikeanpuoleisessa kuvassa näkyy metsäpalon kokenut puu. Tällaisia runkoja on siellä täällä.
Pidän soista. Ja pitkospuita pitkin on mukava kävellä.
Lakan (Rubus chamaemorus) raakile ja kuihtunut hedekukka.
Vaivaiskoivu (Betula nana).
Suokukka (Andromeda polifolia) johon on tarttunut Exobasidium sundstroemii -pöhösieni.
Polkujen risteyksessä mietin pitkään, jaksanko käydä Poika-ahon torpalla, mutta onneksi päätin jaksaa.
Siellä oli hieno niitty, jolla laidunsi lampaita, joita silitin. Itse torppakin oli hieno vanha rakennus.
Keväisin ja syksyisin sitä saa vuokrata. Kesäisin siinä asuu lammaspaimenia, jollaiseksi voi hakea viikon ajaksi; hakuaika on tammikuussa.
Pihalla on myös kaivo, josta otin lisää vettä.
Polun varrella oli kyltti, johon oli kirjoitettu Aaro Hellaakosken runo Salomaa, joka sopi hyvin tunnelmaan.
Salomaa on tehty, jotta siellä ei asuttais, jotta siellä yksin jumala olla sais astuskellen sammalmattojansa ympärillään koko luomisen kansa.
Meidätkin hän kaiketi mukaan tulla sois kunhan malttaisimme jättää tärkeytemme pois, viipyä vaistojen salamyhkäisten ajeltavana, huulilla hyvin yksinkertainen, harras sana,
ristiriidaton tänne, jossa kuulla saa kuinka käpy oksalta putoaa, jossa on monta pyhästi puhdasta puuta, ihmistä jos ei, on sitä enemmän muuta.
Klo 19.10 saavuin Kotajärven keittokatokselle. Sade oli enää ripottelua ja sekin oli juuri loppumassa. Laitoin tulen tulisijaan, vaihdoin kuivan paidan päälleni ja lämmittelin tulen loimussa.
Oli aika ihanaa olla siinä yksikseen keskellä metsää märän taipaleen jälkeen. Kävin myös pesulla Kotajärvessä. Laituri oli romahtamispisteessä, mutta vielä se pysyi kasassa.
Palasin tulen ääreen kuivattelemaan, paistoin makkaraa ja pilkoin puita seuraavalle kävijälle. Myyrä kävi katsomassa mitä touhuan, mutta palasi pian takaisin lattialautojen alle.
Kello oli jo 22, kun lähdin jatkamaan matkaa.
Riihinevan poikki menevät pitkospuut olivat paikoin veden alla, joten loppumatkan kävelin metsässä kulkevaa reittiä pitkin.
Klo 22.45 saavuin parkkipaikalle. Alun perin olin ajatellut hakea yöpymisvarusteet Kotajärvelle ja nukkua siellä, mutta kun ilta oli mennyt kuivatellessa enkä tahtonut nukkua märässä metsässä, pystytin teltan infokatokseen.
Isojärven kansallispuisto, 1.7.
990
Aamuyhdeksältä lähdin ajamaan kohti Isojärveä.
1068
Pidin tauon Palsankosken levähdyspaikalla Multialla.
Klo 14.50 olin Isojärven kansallispuiston parkkipaikalla. Järjestelin tavarani ja lähdin metsään.
Majavan vanha pato ja puremajälki.
Puolukka (Vaccinium vitis-idaea) jäkälikössä. Maasto on mukavaa kangasmetsää, korkeusvaihtelua on aika paljon.
Hevosjärven rantaan pääsee vain yhdessä kohtaa, koska majavien padot ovat nostaneet vedenpintaa niin, että vanha polku on jäänyt veden alle.
Latokuusikko-nimisellä alueella on varoitus helposti kaatuvista puista. Osittain ja kokonaan kaatuneita puita olikin joka puolella, myös polulla.
Ilmeisesti majava yrittänyt kaataa isoa haapaa siinä kuitenkaan onnistumatta. Puun halkaisija on noin 54 cm.
Kaunis pieni puro. Silta sen yli ei ollut yhtä kaunis.
Valtavan kivenjärkäleen alla on luolamainen tila.
Nuori pohjantikka (Picoides tridactylus). Oikealla puolestaan on luonnonmuodostuma, joka etäisesti näyttää linnulta.
Klo 18.45 saavuin Vahterjärven laavulle. Olisin käynyt uimassa, mutta ranta oli minun makuuni liian hankala. Jatkoin matkaa klo 19.35.
Tupasvillaa (Eriophorum vaginatum) ja rahkasammalta (Sphagnum sp.)
Klo 21.20 tulin takaisin parkkipaikalle. Taas tarkoituksenani oli ollut ottaa yöpymisvarusteet ja mennä vielä Kuorejärven telttailualueelle, mutta en jaksanut enää jatkaa matkaa,
joten pystytin teltan parkkipaikalle autoni taakse. Yöllä yhdeltä heräsin siihen, kun joku ajoi autollaan parkkipaikalle.
Kotiinpaluu, 2.7.
1176
Nousin vähän seitsemän jälkeen ja klo 8.40 lähdin kohti kotia.
1190
Vähän ennen Kuhmoisia ajoin ohi upean näköisestä niitystä, joten tein U-käännöksen ja palasin takaisin. Niitty oli täynnä harakankelloja.
Kameran akku oli jo Isojärvellä vilkuttanut tyhjentymisen merkkivaloa, ja nyt kamera sammui aina jokaisen kuvan jälkeen. Sain silti otettua monta kuvaa niityltä.
1379
Klo 11.40 olin Helsingissä kotitaloni luona. Vein tavarat sisään ja kävin tankkaamassa auton.
1384
Klo 12.35 palautin auton vuokraamoon ja klo 12.50 olin kotona. Sitten alkoi tavaroiden järjestely ja kuivumaan ripustelu. Asuntoni on sen verran pieni, että kuivattelun ajan oli melko ahdasta.
Yleistä
Auton kanssa retkeily oli sikäli helppoa, että suurin osa varusteista saattoi olla koko ajan autossa eikä metsässä tarvinnut kantaa kuin vettä, evästä ja jotakin muuta pientä.
Pitkät välimatkat olivat siitä hankalia, että luonnossa vaeltamiseen oli vain iltapäivä ja ilta aikaa. Jos teen uuden reissun, jolla on useita kohteita, ne voisivat olla lähempänä toisiaan.
Jos haluaa päästä helpolla, pakettiauto olisi kätevä, koska siellä voisi nukkua vaikka patjalla eikä tarvitsisi välittää teltasta.
Alueiden koon ja ajan riittävyyden suhteen minulla oli hahmotusongelmia. En sentään lähtenyt millekään liian pitkälle reitille.
Harmittaa kyllä, että Isojärven kansallispuistossa en ehtinyt käydä itse Isojärven rannalla ollenkaan.
Mustasaaren Svedjehamn on hieno paikka. Luontopolku kulkee metsässä, suolla ja niityllä, ja maisema näkötornista on hieno. Polku on paikoin epätasainen, mutta osa siitä on kunnostettu jopa pyörätuolille sopivaksi.
Manterelta tuleva tie ylittää myös hienon Raippaluodon sillan, joka on pisin silta Suomessa.
Molemmat kansallispuistot ovat hyvin hoidettuja, ja reitit on merkitty selvästi. Isojärvellä Latokuusikon alue oli kaatuneiden puiden takia hankala.
Osa kaatuneista puista oli jopa niitä, joissa oli reittiä merkkaavat maalitäplät, mutta toisaalta siellä on vain yksi polku, joten eksymisen vaaraa ei ollut.
Pyhä-Häkissä Kotajärven laituri ja Riihinevan pitkospuut kaipasivat kunnostusta, mutta muuten rakenteet olivat hyvässä kunnossa.
Isojärven kansallispuiston maasto ei sovi kovin heikkojalkaiselle. Polku on täynnä juuria ja kiviä, ja mäkiä on paljon.
Pyhä-Häkki on helpompaa, mutta kyllä sielläkin on paikkoja, joissa kompastuu helposti.
Molemmissa kansallispuistoissa on kuivakäymälöitä ja kaivoja, joista saa hyvää vettä. Tulentekopaikoilla on polttopuita ja kirves. Isojärven kansallispuiston Heretyn kämpällä on myös kesäkahvila.
