Paratiisi

Hän havahtui hereille. Jokin tuntui muuttuneen. Tosiaan, väsymys oli poissa, olo tuntui jopa aika mukavalta. Hän yritti katsoa ympärilleen, mutta ei oikein saanut tarkennettua mihinkään.

»Oletteko te vielä siinä? Kuinka kauan olen nukkunut?»

»Täällä on vain sinä ja minä», kuului ääni jostakin läheltä. Ääni ei vaikuttanut tutulta, mutta hän ei ollut siitä aivan varma. Hän onnistui erottamaan jonkin hahmon, mutta silmät eivät vieläkään totelleet.

»Lääkärikö?» hän kysyi. »En oikein näe kunnolla. Tuntuukin jotenkin oudolta, olenko edes sängyssä?»

»Et ole enää sairaalassa», ääni vastasi.

»Mitä, miksen?» hän ihmetteli. »Missä minä olen? Kuinka kauan nukuin? Kuka sinä olet?» Hänen äänensä oli murtua, mutta hän yritti pitää itsensä koossa.

»Olen enkeli. Ajalla ei ole täällä merkitystä. Olet portilla», ääni vastasi. »Kaikki on hyvin, näkökykysi palaa pian kunhan sielusi tottuu tähän olomuotoon.»

»Enkeli? Sielu?»

Hän yritti muistaa mitä oli tapahtunut. Hän oli ollut tosiaan sairaalassa, heikossa kunnossa. Hänen perheensä oli ollut hänen ympärillään. Hänen oli täytynyt nukahtaa. Oliko tämä unta?

He olivat jonkin aikaa vaiti. Vähitellen hän alkoi erottaa yksityiskohtia. Mutta vain tuossa hänen kanssaan puhuvassa hahmossa, kun taas kaikki ympärillä oli jotenkin muodotonta ja väritöntä. Lopulta hän näki, että hänen keskustelukumppaninsa oli ihmisen kaltainen, mutta kuitenkin niin erilainen. Hahmosta hohti heikkoa valoa ja jokin tämän ruumiissa antoi ymmärtää että se ei ollut kiinteä samalla lailla kuin hänen oma ruumiinsa. Hän katsoi alaspäin kohti käsiään, eivätkä nekään olleet sellaiset kuin hän muisti. Hän ei osannut kuvailla näkemäänsä, mutta hänen ruumiinsa ei ollut jotenkin… fyysinen.

»Minä näen sinut», hän sanoi.

»Hyvä», hahmo vastasi ja hymyili.

Hahmo oli miellyttävän näköinen ja sai olemuksellaan hänet rauhoittumaan. Hän oli aiemmin torjunut erään ajatuksen, mutta nyt se pyrki pintaan. Hahmo väitti olevansa enkeli ja oli puhunut sielusta. Entä jos tämä ei ollutkaan unta.

»Kuolinko minä?»

»Kuolit.»

Tieto ei vaikuttanut häneen niin voimakkaasti kuin hän olisi luullut. Olihan hän tiennyt olevansa lähellä kuolemaa. Siirtymä sairaalavuoteesta tänne – missä hän nyt sitten olikin – oli tapahtunut aivan huomaamatta, ja hänen aiempi elämänsä tuntui jo hyvin kaukaiselta. Hänellä oli nyt niin hyvä olla.

»Mitä nyt sitten tapahtuu?» hän kysyi.

»Nyt saat valita, menetkö paratiisiin vai helvettiin», enkeli vastasi.

»Miten niin valita? Toki menen mieluusti taivaaseen, mutta kai siihen vaikuttaa sekin kuinka paljon olen tehnyt syntiä?»

Enkeli naurahti, ja nauru kuulosti hieman pilkalliselta, mikä ei sopinut hänen enkelistä saamaansa kuvaan.

»Taivaaseen sinulla ei ole mitään asiaa, se on jumalten ja enkelien asuinpaikka. Synti puolestaan on ihmisten keksintö ja se vaikuttaa valintaasi vain jos itse niin tahdot.»

»No paratiisiin sitten. Jumaliako on siis useita?»

»Lukuisia», enkeli vastasi.

»Kristinusko ei siis ollut oikeassa.»

»Mikään uskonto ei tule suoraan jumalilta, mutta ihmiset ovat niitä kehittäessään ottaneet mukaan sellaisiakin asioita, jotka heille on kerrottu. Ja välillä olette sattumalta osuneet oikeaan.»

»Voitko kertoa esimerkkejä?» hän pyysi.

»Enkelien olemassa olosta tiedätte siksi että olemme teille näyttäytyneet. Sitten taas teidän muinaiset kreikkalaisenne keksivät ihan itse sen, että jumalat syövät ruokaa ja ovat sillä tavalla teidän kaltaisianne.»

Hän oli hetken hiljaa ja pohti kuulemiaan asioita. Hän ei vieläkään oikein ymmärtänyt koko tilannetta ja pelkäsi että häiritsi enkeliä kysymyksillään.

»Voinko vielä kysyä jotakin vai pitäisikö minun jo jatkaa matkaa? Kuolleita tulee varmaan koko ajan lisää, eikö sinulla ole kauhea kiire heidän kanssaan? Tai pitäisi kai sanoa meidän kanssamme.»

»Kysy pois. Kuten sanoin, ajalla ei ole täällä merkitystä. Vaikka sieluja onkin paljon, voin ottaa teidät vastaan yksi kerrallaan. Jono ei pääse liian pitkäksi edes silloin kun vietän vapaa-aikaa. Sitä paitsi minun vastuullani on vain Maapallon ihmiset.»

»Maapallon? Eihän muilla planeetoilla ole ihmisiä. Edes Marsiin asti emme ole vielä päässeet», hän ihmetteli.

Enkeli naurahti taas, eikä äänessä tällä kertaa ollut pilkkaa. Ehkä hän kuvitteli aiemmankin kerran.

»Maailmankaikkeus on täynnä tähtiä, joita kiertää asumiskelpoisia planeettoja. Ei teitä ole vain yhdelle planeetalle luotu.»

»Tosiaan, emmehän me tiedä muista aurinkokunnista mitään», hän tajusi.

»Joka tapauksessa, pidän niistä sieluista jotka kyselevät asioita», enkeli jatkoi. »Jotkut tekevät päätöksen heti ilman ainuttakaan kysymystä, ja silloin tunnen työni suoraan sanottuna vähän tylsäksi.»

Tämä oli asia joka häntä oli ihmetyttänyt siitä lähtien kun kuuli että hänen pitäisi tehdä valinta.

»Mutta mikä tämän valinnan tarkoitus on? Miksi kukaan valitsisi helvetin, jos voi itse päättää kumpaan menee?»

»Syitä on yhtä monta kuin sielujakin», enkeli sanoi. »Joku ajattelee ettei ansaitse päästä paratiisiin, joku toinen on koko elämänsä ollut niin vakuuttunut siitä että jumalia ei ole, ettei kestä ajatusta paratiisiin joutumisesta. Lopulta päätös syntyy aina siitä, millainen käsitys kullakin paratiisista ja helvetistä on.»

Hän ihmetteli vähän enkelin viimeistä lausetta, mutta ei ajatellut sitä sen enempää. Kyllähän hän ansaitsi päästä paratiisiin. Ei hän synnitön ollut, ei kai täydellinen synnittömyys ollut mahdollistakaan, mutta hän oli pyrkinyt elämään elämänsä hyvin ja toisia kunnioittaen. Enkeli oli sanonut, ettei synti edes vaikuttanut asiaan, mikä oli kummallista, mutta eihän haitannut ottaa silti elämän aikana tehdyt teot huomioon.

»Kyllä minä haluan paratiisiin», hän lopulta sanoi päättäväisesti.

»Selvä on», enkeli sanoi.

Enkelin ilmeessä häivähti tyytyväisyys, joka tuntui hänestä jotenkin epämukavalta, mutta ehkä se oli taas kuvitelmaa. Ajatus katosi, kun hän huomasi että hänen viereensä oli ilmestynyt avonainen portti. Se oli jonkinlaista metallia, melko koristeellisesti rakennettu, ja pisti erikoisella tavalla silmään värittömästä ympäristöstä. Hän oli näkevinään muita sieluja kaukana portin toisella puolella ja ajatteli että oli kiva päästä kohta keskustelemaan muiden kuolleiden kanssa. Kylläpä se kuulosti hassulta ajatukselta, mutta hän oli nyt kuollut ja aivan uudenlainen elämä oli edessä. Hän astui portin läpi ja kääntyi taas kohti enkeliä. Taas se tyytyväinen ilme.

»Onko siellä joku opastamassa minua? Missä asun ja onko minulla jokin työtehtävä?» hän kysyi innostusta äänessään. »Pidän puutarhanhoidosta, ja paratiisissa on varmaan kauniita istutuksia hoidettavana. Aiempikin elämäni oli mukavaa, mutta elämä täällä on kai vielä nautinnollisempaa», hän hyrisi tyytyväisenä.

»Et oikeastaan tarvitse opastusta. Kauniit istutukset ja nautinnot ovat enemmän taivaan ja helvetin asioita», enkeli vastasi.

»Nyt en ymmärrä. Miksi helvetissä on nautintoja, eikö se ole paikka jossa rangaistaan?»

»Sanoinhan etteivät synnit vaikuta mihinkään», enkeli sanoi nyt jo aika viileän kuuloisesti.

Hänen innostuksensa oli tiessään. Mitä enkeli oli oikeastaan tarkoittanut puhuessaan ihmisillä olevasta käsityksestä?

»Voinko vielä muuttaa mieltäni?» hän kysyi toiveikkaana.

»Se on mahdotonta sen jälkeen kun olet astunut portin läpi.»

»Miten minun oli tarkoitus tehdä päätökseni, jos en edes tiennyt millaisia paikkoja paratiisi ja helvetti ovat?» hän kysyi ääni väristen.

»Sinulla oli vapaus kysyä mitä haluat, ja minulla oli lupa vastata vain niihin kysymyksiin.»

»Miksi ihmeessä?»

»Kun osa jumalista ja enkeleistä lähti taivaasta, piti tehdä päätös siitä miten sielut jaetaan. Tämä oli kompromissi», enkeli sanoi.

»Tarkoitatko Saatanaa? Miksi he sitten lähtivät?» hän kysyi.

»Saatanan hahmo on eräs ihmisten vääristä käsityksistä. He lähtivät koska eivät halunneet olla mukana hallitsemassa paratiisia.»

»Millainen paikka paratiisi sitten on, jos ei sellainen onnellinen paikka joksi sitä kuvataan?»

»Paratiisin nimi on yksi niistä asioista, jotka te ihmiset saitte tietämättänne oikein», enkeli vastasi.

»Mutta eikö se tarkoita jossakin Lähi-idän kielessä puutarhaa? Muistan kuulleeni jotakin sellaista.»

»Alkoi se sitäkin tarkoittaa, mutta sen alkuperäinen merkitys oli vain aitaus. Helvetille antamassanne nimessä puolestaan puhutaan kyllä rangaistuksesta, mutta siinä te ette osuneet oikeaan.»

»Mitä tarkoitat aitauksella? Mitä siellä säilytetään?» hän kysyi, vaikka alkoi jo aavistaa mikä vastaus olisi.

»Ihmissieluja», enkeli vastasi.

»Mutta mitä varten?» hän kysyi pelokkaasti.

»Teidän muinaiset egyptiläisenne kutsuivat ihmiskuntaa joskus nimityksellä jalo karja. He eivät tarkoittaneet sitä ihan kirjaimellisesti, mutta nimitys on kuitenkin oikein sopiva. Sanoinhan että tarvitsemme ruokaa.»

Portti sulkeutui.